sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Juhlahumussa

Kyllä oli kivat kemut!!

 
Juhlapaikalle johdattivat portin pielien vanhat traktorit, viitteenä synttärisankarin pienoismallien keräilyharrastukseen. Olivat pienemmän juhlaväen herkeämättömän kiinnostuksen kohteina - ja tuntuivat ne vähän isompiakin kiinnostavan...

 
Väkimäärästä (250 kutsuvierasta) huolimatta tunnelma oli leppoisa, juhlakalu ei turhia pönottänyt vaan oli oma mukavan leppoisa itsensä. Vaimo ja tyttäret pitivät mieltälämmittävät juhlapuheet eikä tönkkösuolattua umpivirallista pakkopullaosuutta ollut lainkaan (ehkä se oli pidetty jo virallisena synttäripäivänä virastoaikaan?), ruoka oli maukasta, synttärikakku herkullista ja baarissa palvelu pelasi.

Ohjelmaa oli juuri sopivasti (pari lauluesitystä, humoristinen muistelo-osuus, taikuri). Joskus olen ollut sellaisissakin juhlissa, joissa ylenpalttiselta ohjelmatarjonnalta ei ole jäänyt aikaa juuri seurustella eikä oikein nauttia ruokapöydän antimistakaan. Valitettavasti illan pääesiintyjä (Laura Voutilainen) jäi näkemättä ja kokematta, Miehen aikaisen aamuvuoron vuoksi lähdimme ajoissa kotiin.

Ilmatieteenlaitoksen ennustamilta ukkoskuuroilta vältyttiin ja vilvoittava tuulenvirekin puhalteli alkuillasta. Vaikka kyllähän tuollainen väkimäärä lämpöä nostattaa, jossain vaiheessa sisätiloissa oli jo turhankin kuuma, vaan pihalle pääsi jäähylle.

 
Äidin hartiahuivi, KyJy #6, valmistui ajoissa, samoin kenkäpussi, KyJy #7. Suvisäällä hartiahuiville ei ollut tarvetta, eikä vaihtokenkiään otettu matkaan, mutta eiköhän molemmille löydy käyttöä vastakin.

 
Huivin ohje Ullan neuleohjearkistosta  Pia Tuonosen Pom pom -ohje himppasen sovellettuna. Lankana Puro Batik, menekki 320 g, puikoilla 5.

Kenkäpussi jäi kuvaamatta, liitän tähän joskus myöhemmin kuvan. Malli omasta päästä huivin mallia soveltaen. Koska kudoin pussukan pyöröpuikoilla, tein ohjeen kavennukset NURIN yhteen ja joka toisen kerroksen oikeaa. Lankana samainen Puro Batik, menekki n. 80g, vitosen pyöröpuikko + 4½ sukkapuikot.

 
Mielestäni huivi sopi tosi kivasti Äidin juhlakolttuun. Ja täytyy sekin sanoa, että 70 täyttänyt Äitimuori näyttää nuorekkaammalta kuin tyttärensä...

 Vielä ehdit osallistua!
(klikkaa kuvaa)

7 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Siis meinaatko, että kuvissa on 70 v nainen, eikä ole?!? Käsitin varmaan väärin. Hyvin käy kyllä tuo huivi tuon mekon kanssa. Aina hyvät juhlat piristää. Kivaa sunnuntaita! Ps.Meilläkin korkattiin kuoharia viikonloppuna...

Eloise kirjoitti...

Eipä todellakaan uskoisi kuvan naista 70-vuotiaaksi, mietin lukiessani, että joko sinulla on todella nuori äiti tai sitten sinä olet ollut mallinukkena... Kaunis asu!

Anneli kirjoitti...

Todella kaunis huivista tulikin :)

PIUZA kirjoitti...

Komeita traktoreita. On siellä ollut porukkaa! On kyllä kuvien perusteella erittäin nuorekas 70-kymppinen!:o)

t.Paula

Aija kirjoitti...

Tosiaan jännä, miten kasvottomistakin kuvista tulee heti mielikuva max viisikymppisestä naisesta. Wow äidillesi!

Ja hyvännäköisen auton vieressä olet äitiäsi kuvannut :)

Anne-Mari kirjoitti...

Kaunis ja pukuun hyvin sopiva huivi!

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Kiitos Taina, Eloise, Anneli, Paula, Aija ja Anne-Mari!
Nyt kyllä Äiti ilostuu näistä kommenteista! ;o)
*
Äiti on jonkinsortin terveysintoilija: liikkuu, syö terveellisesti, on tarkka hivenaineista - piitä ja seleeniä pitää saada! Terve kuin pukki, ei kivistä eikä kolota - ja se näkyy kyllä naamastakin. Nyt vähän jopa harmittaa, että en laita blogiini "naamallisia" kuvia, on meinaan kasvoiltaankin kiinteämpi kuin tyttärensä...
Toivoisin perineeni nämä hyvät geenit...