sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Harmaata tammea?

Jippii, suihkuhuoneen taso ja hylly on nyt hankittu!

Tarkoitus oli ostaa tammitaso, mutta totesin tammisten kalusteovien ja tammisen tason olevan yhdessä LIIAN tammisia! Tylsää, tasapaksua ja tunkkaista.

Päädyimme kovapuusaarnitasoon, jonka päätimme petsata harmaan tammen väriseksi ja suojata OsmoColor Top-Oililla. Ai mitenkö se muka eroaa aidosta tammesta?? No, Bauhausin maaliosaston harmaalla tammella sävytetty mallipala näytti matchaavan mukavasti suihkuhuoneen kaakeleiden väriin.

Mies hioi illalla tasot, tänä aamuna tein koepetsauksen. Ei sinne päinkään kuin kuvittelimme!! Petsi nostaa saarnen punaisuuden esiin. Voihan ryönä!

Täytyy odotella muutama tunti, että petsi kuivuu, jos tulos olisi pikkuisen harmaampi. Tosin kävin jo mallailemassa koepalaa suihkuhuoneeseen, eikä se nyt ihan kamalalta näyttänyt tuollaisenakaan. (Salama korostaa kuvassa punaisuutta entisestään. Oikealla on kaakeli, jonka väriä koitamme tavoitella.)

Tarkoitus oli ostaa myös peili ja löysinkin sopivan mallin. Mutta vain mallin, tavara oli hyllystä loppunut. Myyjää en haahuilustani huolimatta onnistunut löytämään, että olisin sellaisen tilannut. Vasta kotona tuli mieleen, että ehkä peili kannattaakin ostaa vasta sitten, kun valaisimet on kiinnitetty. En voi mitään hätäisyydelleni...

Tarkoitus oli tilata samalla reissulla myös suihkusyvennyksen lasiovet, mutta myyjä oli edelleenkin vaan kateissa... Mies halusi päiväunille, joten ovikaupat jäivät toiseen kertaan.

No, remontti eteni taas ihan himppusen. Appiukko lupasi tulla ensi viikolla kiinnittämään kattolistat - oma äly ei riitä ratkaisemaan, miten saisimme listat siististi jiiriin. Muut listat onnistuvat, mutta kattolistojen kanssa on mennyt hermo jo useampana iltana - ja aika pitkät pätkät listaakin harjoitellessa...

PS. Kirjakauppareissultaan Mies toi minullekin tuliaisia, Antti Isokankaan "Villejä Rubiineja" 10-vuotisjuhlapainoksen. Ilta meni sohvalla kikattaen - aina vaan jaksaa naurattaa, vaikka useat väärinkuulemat ovatkin vanhastaan tuttuja.

Ei kommentteja: